JUOKSUSELOSTUKSET 10.6.2010
SH Lähtö 1. *415-380-365-355, 1.p 400 (Meno-Tähti)*
A.K. WIKTOR: Avasi keulaan, mutta laukkasi 1. kaarteessa. Uusi laukkansa
1. takasuoralla ja 1100 ennen maalia. Meno oli muutenkin hapuilevaa.
VIRPUKKA: Laukkasi lähtöön ja poistui radalta.
VIRMAAN VIRKEÄ: Juoksi johtohevosen tuntumassa toista rataa. Laukkasi 400
ennen maalia kolmossijalta. Olisi ravilla voinut yltää himmeille
totosijoille. OK
TAIKAKIMI: Laukkasi alussa ja uudelleen 1. takasuoran alussa.
TURON SAVA: Laukkasi 1600 ennen maalia keskijoukoissa ja vajosi
lopullisesti taustalle.
ALOHA: Matkasi kolmossijalla kärkiparin takana. Seuraili lopussa
tasaisesti. OK
POHJAJOEN POJU: Juoksi sisärataa pitkin keskijoukoissa. Oli vaisu. <
KEIMAN TEMPPU: Laukkasi alussa ja uudelleen maalisuoralla kaukana kärjestä.
ARPPU: Eteni keulaan 1. kaarteessa. Sai haastajan rinnalleen
loppukaarteessa ja kamppaili voitosta, mutta laukkasi sata ennen maalia.
VIESBELLA: Juoksi nelossijalla toista rataa pitkin. Seuraili lopussa
kärkiparia ja peri kakkossijan keulahevosen laukattua.
HIPPU-VINKULA: Poissa.
VIESKERIN LENTO: Matkasi alun sisärataa pitkin kärkinelikosta hieman
jääneenä. Nousi toiselle radalle kirilenkin koittaessa ja tuli lopun
lähinnä tasaisesti. OK
TUIKKER: Juoksi toista rataa pitkin takajoukoissa. Ei saanut missään
vaiheessa otetta kärkeen. OK-
AAMUYÖ: Ravasi taustalla sisärataa pitkin, eikä jaksanut suuremmin
parannella. OK-
VIRKKU-HUKI: Laukkasi 1. takasuoran alussa ja putosi taustalle. Nousi
kolmoskaistalle kierros ennen maalia. Tuli takajoukoissa kohtalaisesti
maaliin. OK
MENO-TÄHTI: Eteni avauskierroksen aikana kärkinelikon tuntumaan. Lähti
kolmannelle 600 ennen maalia ja eteni nopeasti johtavan rinnalle. Otti
varman voiton keulahevosen laukattua. OK+
LV Lähtö 2. *225-230-195-245, 1.p 400 (Step Claudy)*
VINO BLANCO: Poissa. Aiheutti kaksi lähdönuusintaa. Ei lähtenyt ravia
kummallakaan kertaa.
JULIA JAT: Laukkasi keulasta 1. takasuoran puolivälissä ja pian uudelleen.
BLUE PENDOLINO: Otti lyhyen lähtölaukan ja sekosi uudelleen askelissaan 1.
kaarteessa.
K.V. MADAME: Eteni keulaan 1. kaarteen jälkeen. Alkoi väsyä jo 600 ennen
maalia ja oli sijoitustaan huonompi. <
SOMBRE FILLE: Laukkasi lähtöön ja putosi takajoukkoihin. Lähti kolmannelle
900 ennen maalia ja nousi tasaisesti kohti kärkeä. Puristi aivan lopussa
kakkoseksi. OK
RIVER'S IVANA: Laukkasi 1500 ennen maalia keskijoukoissa. Ei parannellut
taustalta.
MERITTA QUEEN: Matkasi sisärataa pitkin lähimpänä kärkikolmikkoa. Oli
kirivaiheessa saamaton. <
CHANETTA CHIC: Laukkasi lähtöön ja pian uudelleen. Keskeytti jatkossa
taustalla.
OWER THE WIND: Eteni alkumatkasta johtavan taakse. Nousi toiselle 700
ennen maalia ja eteni pian keulaan siirtyneen hevosen kantaan. Koetti
haastaa suoralla, muttei jaksanut rutistaa. OK
BEETLE BEN: Matkasi toista ilman selkää kärkikolmikosta jääneenä. Tuli
tasaisesti maaliin asti. OK
STEP CLAUDY: Eteni kolmanteen sisälle 1. takasuoran alussa. Pyrähti
keulaan 600 ennen maalia ja kesti lopussa ajettuna ykköseksi. OK
LUCKY MAKER: Laukkasi lähtöön ja keskeytti taustalla myöhemmin.
STEEL WINDY: Haparoi alussa ja putosi kauas kärjestä. Tuli lopun taustalla
ulkokautta kohtalaisesti. OK-
PERFECT LUCK: Matkasi sisärataa takaporukoissa, eikä missään vaiheessa
kunnolla liikkunut. OK-
GROWLING GROUCH: Juoksi 2. ulkona kärkitriosta selvästi jääneenä. Väsyi
päätöspuolikkaalla selvästi. <
STEEL STORM: Eteni 3. ulos monen vastustajan laukattua. Laukkasi 150 ennen
maalia rahasijan. OK-
LV Lähtö 3. *240-230-190-220, 1.p 500 (Mr Raga)*
YONKERS BOKO: Juoksi pääosin 2. ulkona. Nousi kiriin 500 jäljellä ja eteni
asiallisesti kakkoseksi. OK
OWER THE FLAME: Avasi keulaan. Sai painetta kolmannella puolikkaalla ja
menetti johtopaikan 500 ennen maalia. Seuraili lopussa tasaisesti. OK-
TIME TO TIME: Laukkasi alussa ja jäi kauas. Tuli taustalla juosten maaliin.
ELLISINE: Laukkasi lähtöön ja keskeytti.
HEADLIGHT ON: Matkasi pääosin 3. sisällä, eikä jaksanut päätöskierroksella
ollenkaan. <
WILD DOWNHILL: Juoksi toista ilman vetoapua. Sai hetkeksi selän eteensä
kierros jäljellä ja tuli lopun vain tasaisesti. OK-
LIVI BLANC: Juoksi 2. sisällä ja seuraili sisärataa pitkin koko matkan. OK-
MR RAGA: Eteni 3. ulkoa johtavan kimppuun reilu kierros ennen maalia.
Siirtyi johtoon kiripuolikkaan alkaessa ja karkasi helposti muilta. OK+
NO LIMIT PUNJAB: Lähti kankeasti ja jäi heti kättelyssä taustalle. Ei
parannellut. OK-
CAPRIOLETTE: Matkasi toista rataa pitkin pääporukan hännillä. Ei suuremmin
ohitellut lopussa. OK-
I'LL BE BACK: Juoksi pääosin 4. ulkona. Lähti kolmannelle 300 ennen maalia
ja kipusi asiallisesti kolmanneksi. OK
RYDENS ARRAC: Poissa.
FAIRYTALE'S KING: Matkasi sisärataa pitkin pääjoukon keskellä. Tuli
tasaisesti perille saakka. OK-
JOE'S MOODY BLUES: Ravasi miltei koko matkan sisärataa pitkin pääjoukon
perällä, eikä jaksanut ohitella. OK-
MIRACLE STAR: Koko matka taustalla vaisusti. <
SH Lähtö 4. *290-275-315-290, 1.p 500 (Elias Intomieli)*
SIKURIN SANTERI: Nousi alkumatkasta johtavan rinnalle ja piti vauhtia
yllä. Alkoi väsyä 600 ennen maalia ja laukkasi 200 jäljellä lyötynä.
VIRGINO: Lähti kankeasti ja putosi 3. sisälle kauas kärjestä. Laukkasi 500
jäljellä ja menetti hieman metrejä. Kiri lopun tasaisesti. OK
VOKKERILLAN VILI: Poissa.
VIEKKER: Avasi keulaan, missä sai painetta koko avauskierroksen. Sai lisää
prässiä päätöspuolikkaalla, mutta kesti asiallisesti kakkoseksi. OK
VIESKERIN KIRI: Laukkasi alussa ja uudelleen 1. takasuoralla.
TUPLARILLA: Lähti asiallisesti ja piiloutui johtavan taakse. Väsyi
päätöspuolikkaalla taustalle. OK-
SUKINA: Lähti 3. ulkoa selässä kolmannelle 900 ennen maalia. Jäi ilman
selkää 600 jäljellä ja tuli lopun tasaisesti. OK
ELIAS INTOMIELI: Nousi 4. ulkoa kolmannelle 1100 ennen maalia. Eteni
johtavan kimppuun 600 jäljellä ja irtosi lopussa helppoon voittoon. >
KEIMAN SANTRA: Aloitti 6. ulkona. Lähti neloskaistalle 600 ennen maalia ja
eteni vauhdilla kolmanneksi loppukaarteessa. Meno hiipui päätössatasella
tuntuvasti. OK
LASER: Lähti porukan perältä kolmannelle 1300 ennen maalia. Puursi
kolmoskaistaa pitkin perille saakka ja nousi vakaasti neljänneksi. OK
HISSUN RITU: Pääsi alussa nätisti 2. ulos. Sai kiritilat 300 ennen maalia,
mutta kärkipari oli ehtinyt karata. Tuli suoran ulkoa hyvin. OK+
AILION ONNI: Juoksi 5. ulkona, mistä tuli maalisuoralla kohtalaisesti
rahoille. OK
LV Lähtö 5. *150-175-160-160, 1.p 500 (Donaway)*
RANCH GIN GIN: Juoksi 3. sisällä, mistä oli vaisu. <
TRIPLE CROWN: Väsyi johtavan rinnalta päätöspuolikkaalla, muttei täysin
luovuttanut. OK
KITTY WIND: Juoksi 3. ulkona, mistä tuli vain tasaisesti. OK
DONAWAY: Avasi keulaan ja puolusti paikkaansa. Karkasi lopussa
vakuuttavaan voittoon. >
BRISO FERNANDO: Poissa.
K.V. CARLOS: Laukkasi alussa ja tippui 4. sisälle. Ei parannellut lopussa. OK
CARLO EXPRESS: Juoksi 2. ulkona, mistä sai tilat maalisuoran alussa. Kiri
kohtalaisesti neljänneksi. OK
SWEET AS DREAM: Avasi hyvin ja yritti keulaan, muttei päässyt. Jatkoi
johtavan takana, mistä seuraili lopussa kohtalaisesti. OK
QUICKSHOT HOSS: Lähti 4. ulkoa kolmannelle 900 ennen maalia. Tuli kirinsä
tasaisesti perille. OK
EVITAQUER: Laukkasi lähtösuoran päässä pitkäksi.
HELLO CHARLES: Nousi 5. ulkoa kolmannelle 900 ennen maalia. Tykitti
neljännen kautta johtavan kimppuun päätöspuolikkaan alussa. Ei pystynyt
haastamaan keulahevosta, mutta oli hyvä kakkonen. OK+
ALLAN: Lähti 6. ulkoa kolmannelle 700 ennen maalia. Tuli lopun ulkokautta
asiallisesti. OK+
SH Lähtö 6. *305-280-265-295, 1.p 600 (Mokomani)*
MIMMIN MIRO: Laukkasi alussa lyhyesti, mutta piti keulapaikan. Laukkasi
uudelleen paineen alla 500 ennen maalia, mutta selvitti taas nopeasti
raville ja jatkoi kakkosena. Kesti lopussa niukasti kolmanneksi. OK
MOKOMANI: Nousi johtavan takaa kuolemanpaikalle 1400 ennen maalia. Eteni
johtoon loppukaarteessa ja piti muut varmasti kurissa. OK+
TILIPERTTI: Matkasi johtavan takana, eikä löytänyt maalisuoralla vapaata
väylää. Voimia jäi käyttämättä.
VIESKERIN POTU: Juoksi 2. ulkona, mistä sai kiritilat lopussa, muttei
suuremmin edennyt. OK
VIRIJORI: Lähti 4. ulkoa kiriin 600 ennen maalia. Nousi asiallisesti
voittajan tuntumaan.
VIPATTI: Nousi 4. sisältä kolmanteen ulos 1400 ennen maalia. Seuraili
loppumatkasta kohtalaisesti. OK
TURON SUVI: Laukkasi lähtösuoran päässä pahoin ja jäi ratkaisevasti.
PILARIK: Laukkasi alussa ja 1. kaarteessa.
SIRO-PRINSSI: Juoksi 3. sisällä, mistä löysi maalisuoralla tilaa, muttei
lopettanut kummoisesti. OK
JONSKER: Matkasi 5. ulkona, mistä ei kyennyt päätöspuolikkaalla
mainittavammin parantelemaan. OK
LV Lähtö 7. *125-165-180-160, 1.p (Bisquit Laukko)*
ORLANDO AVENGER: Lähti hyvin ja piti alussa keulapaikan. Jatkoi 2.
sisällä, mistä väsyi päätöspuolikkaalla selvästi. <
MILLSTONE'S ABLE: Avasi kovaa, mutta laukkasi 1. kaarteessa. Jatkoi 2.
ulkona, mistä väsyi kirilenkin alussa ja laukkasi 700 ennen maalia.
QUALITY: Lähtölaukka.
FIGHTING KEMP: Poissa. Jäi lämmityksen jälkeen pois eläinlääkärin
määräyksestä.
WENDOLENE: Juoksi pääosin 6. sisällä ja tuli lopun tasaisesti rahoille. OK
BISQUIT LAUKKO: Lähti hyvin, mutta pääsi keulaan vasta 1500 ennen maalia.
Sai rauhoittaa ja karkasi lopussa vaivattomaan voittoon. >
PRETTY GENE: Matkasi 3. ulkona kaukana kärjestä. Lähti kolmannelle 700
ennen maalia ja pinnisti lopussa niukasti kolmanneksi. OK
LEONARDO BLEND: Laukkasi 1. takasuoran alussa pahoin.
ANSWER ME YES: Nousi 4. sisältä toiselle viimeisellä takasuoralla ja iski
kiriin 300 ennen maalia. Kiri kohtalaisesti ja menetti kolmossijan hieman
ennen maalia. OK
NIGHT CHIP: Jäi toiselle ilman selkää juoksupaikkojen selvittyä. Yritti
lopussa haastaa voittajan, muttei voinut mitään. OK+
ITHACUS: Nousi 3. sisältä toiselle 700 ennen maalia, muttei jaksanut pitää
asemiaan. OK-
BIG RIVER TOPLESS: Nousi 5. sisältä neljänteen ulos kierros ennen maalia.
Lähti kolmannelle 700 jäljellä ja tuli asiallisesti perille asti. OK
LV Lähtö 8. *160-190-190-190, 1.p 500 (Tessa Håleryd)*
MY PROMISE: Juoksi johtavan takana, mistä sai tilaa maalisuoralla. Piti
vauhtinsa ja kakkossijansa. OK
PAMBS NIKE: Juoksi 2. ulkona, mistä väsyi maalisuoralla pois rahoilta. OK-
TESSA HÅLERYD: Avasi keulaan ja sai vetää rauhassa. Otti selvän voiton,
kun haastajia ei löytynyt. OK+
SHAKIRA C.K.: Juoksi 3. sisällä, mistä seuraili kolmanneksi. OK
ELECTRON: Sai tulla 4. sisältä melko vapaasti ja seuraili kohtalaisesti. OK
SOLID KEMP: Nousi 5. sisältä kolmanteen ulos 500 ennen maalia. Löysi tilat
maalisuoralla ja tuli lopun parhaiten. OK+
ANDER UBERR: Kiersi ensimmäiset 800 metriä kolmatta ennen kuin pääsi
johtavan rinnalle. Väsyi maalisuoralla selvästi. OK-
SOMOLLI STARCHIP: Lähti tahmeasti ja tippui 6. ulos. Ei parannellut
lopussa. OK-
JOY OF EXPRESS: Lähti 3. ulkoa kolmannelle 500 ennen maalia. Ei jaksanut
maalisuoralla enää parannella. OK
GILMORE: Nousi 5. ulkoa kolmoskaistalle 1100 ennen maalia. Ei edennyt
missään vaiheessa kunnolla. <
BATMAN BLUES: Iski 4. ulkoa kiriin 500 ennen maalia, mutta meno alkoi
samantien takuta. OK-
EDWARD EXPRESS: Lähti kankeasti ja putosi 7. ulos. Kohosi kolmannelle 1200
ennen maalia, mutta ei jaksanut ohitella. <
LV Lähtö 9. *160-180-225-170, 1.p 500 (Jack in the Box)*
JACK IN THE BOX: Lähti tasaisesti, mutta nousi nopeasti toiselle radalle
ja eteni voimalla keulaan 1500 ennen maalia. Otti lopussa selvän voiton.
OK+
RIVER'S ROBUST: Laukkasi lähtöön.
DURANETTE: Lähti hyvin, mutta valui lopulta 4. sisälle. Väsyi loppua kohti. <
HILDE SAKNUSSEN: Lähti kovaa ja otti aluksi johtopaikan. Jatkoi 3.
sisällä, mistä nousi kiriin loppukaarteessa. Tuli suoran asiallisesti. OK
BE MY BABY: Laukkasi lähtöön ja jäi pääporukasta. Suijaili matkan läpi
taustalla.
CALLELA SHOTGUN: Matkasi 5. sisällä, mistä yritti lopussa ulkokautta,
muttei sykähdyttänyt. OK-
MISS TIGER: Jäi johtavan kupeelle, mistä kesti asiallisesti totoon. OK
JUST A GIGOLO: Eteni johtoon 1700 ennen maalia ja jatkoi 2. sisällä.
Seuraili lopussa vakuuttamatta toiseksi. OK
ALEX ASPENHILL: Matkasi 3. ulkona, mistä yritti kiriä maalisuoralla, mutta
loppu oli tervanjuontia. <
PRIMEVAL SOUL: Lähti 2. ulkoa kiriin 600 ennen maalia, mutta meno hyytyi
melkein saman tien. <
GOLDA JUSTICE: Poissa.
MULTI MONICA: Lähti 4. ulkoa kiriin loppukaarteessa ja tuli suoran aivan
ulkoa asiallisesti. OK
SH Lähtö 10. *375-350-300-360, 1.p 500 (Wiising)*
MÄNNIKÖN MASI: Juoksi keulassa, kunnes menetti paikkansa 900 ennen maalia.
Väsyi päätöspuolikkaalla hieman. OK
LIINAN RUSKO: Laukkasi 1. kaarteessa pitkäksi.
VENLAN VIESTI: Laukkasi lähtöön ja putosi taustalle. Ei ottanyt jatkossa
suuremmin vauhtia.
N.P. VALLU: Laukkasi lähtöön ja uudelleen 1500 ennen maalia.
TIMON LENTO: Juoksi sisärataa pitkin sijalla kolme. Tuli lopun
kohtalaisesti ja peri kakkossijan yhden hylkäyksen jälkeen. OK
WIISING: Eteni johtavan takaa keulaan kirilenkin alussa. Piti hitaassa
lopetuksessa selvään voittoon ja varaakin jäi. OK
TYPYN TUISKU: Laukkasi lähtöön ja 900 ennen maalia. Jäi liikaa.
TINORIX: Laukkasi lähtöön ja 1100 ennen maalia nelossijalta. Kiri vielä
kakkosena maaliin, mutta hylättiin jälkeenpäin.
RUUTUN VALTTI: Poissa.
TYTÖN LENTO: Suoritti tasaisesti kärkiporukan takana ja sai rahaa muiden
sorruttua laukkoihin. OK-