JUOKSUSELOSTUKSET 20.7.2010
SH Lähtö 1. *470-420-390-345, 1.p 500 (Heinäkenkä)*
MINI-HILIMA: Lähti tahmeasti ja laukkasi alussa pahoin.
RIPETIINA: Laukkasi alussa ja putosi 4. ulos. Lähti kolmannelle 700 ennen
maalia ja tuli kohtalaisesti perille. OK
TÄYSVÄLÄHDYS: Laukkasi lyhyesti keulasta 1500 ennen maalia ja putosi 2.
sisälle. Alkoi jäädä hieman loppukaarteessa ja laukkasi maalisuoran alussa
uudelleen.
IRKKULIINI: Matkasi 3. sisällä, mistä laukkasi 800 ennen maalia. Ei ollut
tuolloin menestyjän näköinen.
ALISA HOO: Laukkasi 1. kaarteessa sisäradalla.
I.P. MAARE: Eteni kolmannen kautta johtavan rinnalle ja siirtyi johtoon
1500 ennen maalia. Taipui pois voittomatsista sata ennen maalia, mutta
piti kolmanneksi. OK
HEINÄKENKÄ: Nousi 2. ulkoa kolmoskaistalle 700 ennen maalia. Vastasi
lopussa niukkaan voittoon. OK+
KOSKEN SORJA: Poissa.
VALON PÄIVÄ: Ravasi 4. sisällä, mistä seuraili tasaisesti. OK-
KOUKKAUS: Lähti 3. ulkoa kolmannelle 700 ennen maalia ja puristi
maalisuoralla voittomatsiin. OK+
VILTUR: Seuraili 5. sisältä vakuuttamatta. OK-
TURMELI: Juoksi 6. ulkona, mistä tuli lopun kiertelemättä tasaista kyytiä. OK
KEIMAN TÄHTI: Eteni 5. ulkoa kiertelemättä perille ja nousi asiallisesti
neljänneksi. OK
RAMONELLI: Laukkasi johtavan rinnalta 500 ennen maalia. Ei ollut vielä lyöty.
ROSALIITO: Poissa
HISSUN MYRSKY: Matkasi avausringin hieman pääjoukosta jääneenä. Nousi
päätöspuolikkaalla suuremmin kiertelemättä rahoille. OK
LV Lähtö 2. *170-155-205, 1.p 500 (Hiphopper)*
HIPHOPPER: Veti keulassa kovaa ja piti lopun väsymisestä huolimatta
varmaan voittoon. OK+
BOWLING YANKEE: Juoksi johtavan takana, mistä yritti lopussa kiriä, muttei
jaksanut pitää asemiaan. OK
GET KICKS: Pudotti 2. ulkoa kolmanteen sisälle viimeisellä takasuoralla ja
kiri lopussa kakkoseksi. OK
MR CANDYMAN: Kiersi avauspuolikkaan kolmatta ja jatkoi johtavan kupeella.
Pudotti sisälle päätöspuolikkaan alkaessa ja väsyi lopussa. OK
CHRISTALCLEAR: Lähti kankeasti ja jäi heti kärkinelikon kyydistä. Ei
jaksanut enää parannella. OK-
BLADY NIGHTMARE: Poissa.
PLANCK: Avasi hitaasti ja laukkasi taustalla 1200 ennen maalia.
BORG HACKSTABLE: Ei pysynyt alkumatkasta kovaa vetäneen kärjen tahdissa,
ja matka loppui kesken. OK
CANASTA CREAM: Poissa.
ITHACUS: Poissa.
LUCKY HERMAN: Poissa.
SH Lähtö 3. *420-370-350-335, 1.p 500 (Koikkalainen)*
AIKA KIHO: Ravasi johtopaikalla, mistä taipui maalisuoralla ulos
kärkitaistosta. OK
TUIKKER: Painosti keulahevosta avauskierroksella. Laukkasi lyhyesti 900
ennen maalia, mutta piti asemansa. Siirtyi maalisuoralla kärkeen, mutta
tuli aivan lopussa ohitetuksi. OK+
PERHONELLA: Laukkasi 1600 ennen maalia keskijoukoissa ja putosi kauas. Ei
enää parannellut. OK-
TITOSAURUS: Eteni kolmossijalle etusuoralla, mutta laukkasi kierros ennen
maalia. Jatkoi kolmatta ja punnersi lopussa mukavasti viidenneksi. OK+
APASSIN LUMO: Juoksi 3. sisällä kärkiparista hieman jääneenä. Seuraili
kohtalaisesti. OK
KOIKKALAINEN: Laukkasi kärkiporukasta 1. takasuoralla. Jatkoi 3. ulkona ja
kiri maalisuoralla varmaan voittoon. Viim. 1400 metriä 32,1. OK+
YÖNTAIKA: Pudotti 2. ulkoa sisälle kirilenkin alussa ja väsyi taustalle. <
LEEVI LAUHKEA: Suoritti tasaisesti 4. sisältä. OK-
VIRKKU-HUKI: Eteni taustalta maalisuoralla hyvin, mutta laukkasi hieman
ennen maalia. Vältti kuitenkin jostain syystä hylkäyksen. oK
AAMUYÖ: Poissa.
RISATAR: Ravasi 5. ulkona kaukana kärjestä. Ei jaksanut tehdä oleellisia
parannuksia. OK-
HARKON HELÄYS: Juoksi 4. ulkona, mistä puristi maalisuoralla kolmanneksi
uhkaamatta kärkiparia. OK
JÖRKKI: Laukkasi alussa ja vajosi kauas taakse. Ei parannuksia. <
ROKE: Poissa.
NOPSAN PAROONI: Laukkasi takajoukoissa kierros ennen maalia.
LV Lähtö 4. *145-175-175-155, 1.p 500 (Stone Capes Fern)*
RIVECHER: Nousi 3. sisältä toiseen ulos 900 ennen maalia ja seuraili
kohtalaisesti. OK
WILD ERIK: Matkasi johtavan rinnalla, mistä sparrasi keulahevosta maaliin
saakka. OK+
ZELL QUATTRO: Seuraili johtavan takaa minkä jaksoi. OK
EXPLEM LI: Laukkasi ennen linjaa ja jäi liikaa.
STONE CAPES FERN: Avasi keulaan ja veti melko reipasta. Piti lopussa
niukkaan voittoon. OK+
SIMB SPRINGER: Nousi 4. sisältä kolmanteen ulos 900 ennen maalia ja
ampaisi kiriin 600 jäljellä. Eteni hetken hyvin, muttei jaksanut
maalisuoralla enää puristaa. OK
NEW GROVE JETON: Kiersi ensimmäiset 700 metriä kolmatta ja jatkoi 2.
ulkona. Alkoi jäädä jo 900 ennen maalia ja vajosi takajoukkoihin. OK-
EDWARD EXPRESS: Juoksi 3. ulkoa, missä menetti asemiaan kirilenkin alussa
edessä juosseen väsyttyä. Ei kirinyt lopussa kummoisesti. OK-
SMOOTH PARK: Nousi 6. ulkoa kiriin kierros ennen maalia, mutta meno
laantui saman tien. OK-
LITTLE SMACKDOWN: Juoksi 4. ulkona ja lähti kirikaistalle 700 ennen
maalia. Tuli viimeiset 600 metriä 15,2-vauhtia ja nousi asiallisesti
totoon. OK+
AFRODITE LUXX: Laukkasi 1. kaarteessa ja jäi pysyvästi taustalle.
VICTORY PRIDE: Juoksi 5. ulkona, mistä tuli vain tasaisesti perille. OK-
SH Lähtö 5. *365-320-355-325, 1.p 500 (Timon Lento)*
NIEMOTÄHTI: Poissa.
AIKA-VEIKKO: Laukkasi keulasta paineen alla 1700 ennen maalia. Kiri vielä
taustalta ensimmäisenä maaliin, mutta hylättiin jälikäteen. Viimeiset 1400
metriä 30,0. OK+
VILLIKING: Poissa.
HUIVIN TYTTÖ: Poissa.
MENO-TÄHTI: Matkasi kakkossijalla keulahevosesta jääneenä. Tavoitti
karkulaisen 600 ennen maalia ja eteni pian johtoon. Taipui maalisuoralla
voittotaistosta. OK
TIMON LENTO: Laukkasi alussa lyhyesti ja menetti hieman metrejä. Eteni
jatkossa toista rataa pitkin ja siirtyi kolmannen kautta kärjen rinnalle
päätöspuolikkaan käynnistyessä. Peri lopussa voiton yhden hylkäyksen
myötä. OK+
HISSUN SERI: Laukkasi lähtösuoralla kahdesti ja kolmannen kerran
loppukaarteessa. Kulki mukavia kyytejä.
R.R. MARLIINA: Laukkasi 1100 ennen maalia sijalta viisi. Ei enää suuremmin
sykkinyt. OK-
HIMI-LOHTU: Laukkasi lähtöön, mutta eteni pian 3. sisälle. Tuli kärkisakin
peesissä maalisuoralle, muttei enää lopussa jaksanut. OK
TURPO-TUULIA: Eteni keulaan 1. takasuoralla ja veti välimatkan päässä
muista. Tuli kiinniajetuksi 600 ennen maalia ja putosi pois totosta. OK
EPÄ-SOPU: Ei päässyt missään vaiheessa kärkiporukan kyytien mukaan. Otti
kierros ennen maalia pikkulaukan, muttei menettänyt mitään ratkaisevaa.
OK-
SH Lähtö 6. *335-320-275-275, 1.p 600 (Kajas Poika)*
VIIRTON PIIRTO: Laukkasi lähtöön pitkäksi.
KEIMAN SANTRA: Laukkasi lähtöön ja putosi 5. ulos. Nousi kolmoskaistalle
1200 ennen maalia ja käänteli neljännelle loppukaarteessa, muttei jaksanut
parannella. OK
SUKINA: Juoksi 4. sisällä, mistä eteni kärkirintaman peesissä rahoille. OK
HOVI-MIKKI: Laukkasi pahoin lähtöön ja putosi taustalle. Yritti
kiripuolikkaalla ulkokautta, muttei juurikaan edennyt. OK
VIRMAAN VINTIÖ: Laukkasi keulasta maalisuoran alussa. Ei ollut vielä
sanonut viimeistä sanaansa.
SIRKUS: Jyräsi johtavan rinnalta kärkeen maalisuoran alussa, muttei
jaksanut vastata ulkoa kirineille. OK
VENTO VIERAS: Nousi 2. ulkoa kolmannelle 600 ennen maalia, muttei edennyt
kummoisesti. OK-
TAIKA-PIIRTO: Sai johtavan takaa tilat sata ennen maalia, muttei kyennyt
ohituksiin. OK
LAHJUKSEN TIITUS: Ravasi 3. ulkona, mistä yritti päätöspuolikkaalla
ulkokautta. Ei parannellut oleellisesti. OK
LASER: Lähti 4. ulkoa kolmannelle 1200 ennen maalia ja jatkoi
loppukaarteessa neljännelle. Tuli ihan hyvin perille saakka. OK
MATTI VAKAA: Nousi 3. sisältä toiseen ulos 600 ennen maalia ja sai vapaata
suoralle tultaessa. Kiri voittotaistoon. OK+
KAJAS POIKA: Nousi 5. sisältä neljänteen ulos kierros ennen maalia. Löysi
kiritilat maalisuoralle tultaessa ja eteni varmaan voittoon. OK+
LV Lähtö 7. *140-150-160, 1.p 600 (Albino Hoof)*
LISAS FIREBIRD: Lähti hyvin ja piti johtopaikan. Taipui maalisuoralla ulos
terävimmästä kärjestä. OK
PALERMO ÅS: Poissa.
ALBINO HOOF: Kiersi etusuoralla johtavan rinnalle, mistä rutisti lopussa
varmaan voittoon. OK+
SHAY SAVOY: Avasi hyvin, muttei päässyt keulaan. Jatkoi 2. ulkona, mistä
kiri maalisuoralla kakkoseksi. OK
ADAGE: Poissa.
TURBO TYSON: Poissa.
LEONARDO BLEND: Juoksi 3. ulkona, eikä parannellut. OK-
ATTILA DI MAR: Lähti 4. ulkoa kolmannelle 700 ennen maalia, mutta rulli
laukalle hetken päästä. Laukkasi uudelleen maalisuoralla.
ABSOLUT CHILI: Sai tilat johtavan takaa maalisuoralla ja työntyi niukasti
kolmanneksi. OK
RO LO: Laukkasi lähtöön ja jäi liikaa.
LV Lähtö 8. *155-185-225-180, 1.p 500 (Vile Collins)*
VELVET EXPRESS: Juoksi 3. sisällä, mistä löysi maalisuoralla tilaa ja
spurttasi kärkirintamaan. Ei saanut aivan lopussa vapaata väylää. OK
NOCHE ASTRO: Poissa.
COUNT GOLD: Avasi hyvin ja pääsi johtavan taakse. Nousi toiselle
loppukaarteessa, mutta tyytyi seurailemaan. OK-
BREAKING NEWS: Poissa.
ARBOR KING: Avasi keulaan, mistä alkoi väsyä päätöspuolikkaan alussa. OK-
BANZAI BANDERAS: Laukkasi 4. ulkoa 1100 ennen maalia, mutta selvitti
nopeasti raville. Lähti kolmannelle 800 ennen maalia ja kiri lopussa
kakkoseksi. OK
VILE COLLINS: Nousi 3. ulkoa kiriin 800 ennen maalia ja puristi
maalisuoralla varmaan voittoon. OK+
FLYING HEROINE: Avasi hyvin, mutta jäi johtavan kupeelle. Päätöspuolikas
oli liikaa. OK-
OLIVER PILOT: Nousi 4. sisältä toiseen ulos 800 ennen maalia. Kohosi
ulkoradoille loppukaarteessa ja tuli juosten perille. OK
SAMACHO FIRST: Nousi 5. sisältä toiselle 800 jäljellä, muttei lopussa
parannellut. OK-
LOWLAND'S ROMEO: Poissa.
CHUPPY SLIM: Eteni alkumatkasta 2. ulos. Lähti kiriin 800 ennen maalia ja
eteni keulaan päätöspuolikkaan alussa. Taipui suoralla pronssille. OK
LV Lähtö 9. *180-170-180-180, 1.p 500 (Enjoy Sign)*
MULTI MONICA: Nousi 4. sisältä toiselle loppukaarteessa, muttei koskaan
löytänyt vapaata kiritilaa. Varaa jäi.
ELLIET SARA: Avasi hyvin ja juoksi lopulta johtavan takana. Seuraili
lopussa. OK
OZZY OSCAR: Poissa.
GAMBLER MICK: Lähti 2. ulkoa kolmannelle 500 ennen maalia ja tuli
asiallisesti tasaiseen kakkostaistoon. OK
KINGDOM COME: Matkasi 3. sisällä, mistä ei häikäissyt lopussa. OK-
WILJAM VICTRIX: Avasi hyvin, mutta jäi lopulta johtavan rinnalle. Puolusti
paikkaansa toisessa kaarteessa ja väsyi maalisuoralla taustalle. OK-
TEMPRANILLA: Laukkasi 1. kaarteessa. Sujutteli taustalla matkan läpi ok:sti.
ENJOY SIGN: Eteni johtavan rinnalta keulaan 1500 ennen maalia. Otti
suoralla selvän voiton. >
JEWEL LEADER: Nousi 3. ulkoa kolmannelle 500 ennen maalia ja käänteli pian
jo neloskaistalle. Tuli asiallisesti maaliin. OK
VIE DE MICHEL: Lähti 4. ulkoa kiriin 500 jäljellä ja tuli maalisuoran
ulkoratoja pitkin mukavasti. OK+
ALEX AMOUR: Juoksi 5. ulkona, mistä lähti kolmoskaistalle 500 ennen
maalia. Käänteli pian ulommas ja spurttasi päätössatasella hyvin
kakkoseksi. OK+
FAITH SPRINGHILL: Juuttui kolmoskaistalle, mistä väsyi 700 ennen maalia.
LV Lähtö 10. *200-190-175-190, 1.p 500 (Victory Lane)*
MOUNTAIN REVERIE: Juoksi 2. ulkona, mistä pudotti kirivaiheessa sisälle ja
seuraili kohtalaisesti. OK
VICTORY LANE: Avasi keulaan ja hallitsi varmoin ottein perille saakka. >
DIGGER DEAN: Väsyi johtavan rinnalta loppukaarteessa. OK
VANILLA QUEEN: Sai johtavan takaa tilaa maalisuoralla, muttei kyennyt
ohitukseen. OK+
MISS DEFAR: Lähti 3. ulkoa kiriin 1100 ennen maalia ja jatkoi neljännelle
500 jäljellä. Tuli kohtalaisesti maaliin. OK
HOLM MC GUY: Avasi kankeasti ja laukkasi 1. kaarteessa.
BALOO BABAR: Ei jaksanut 4. sisältä ollenkaan. <<
SPRING RIGEL: Laukkasi lähtöön ja jäi liian kauas.
AURORA VICE: Laukkasi lähtöön ja kuulutettiin 1. takasuoralla hylätyksi,
vaikka laukka ei ollut pitkä. Keskeytti jatkossa.
BARLEY'S WINNER: Väsyi 3. sisältä hyvissä ajoin. <<
DOVITOVANJO: Nousi 5. ulkoa kolmannelle 1100 ennen maalia. Yritti lopussa
vielä ulompaa, muttei jaksanut ihan loppuun asti. OK
MIDNIGHT RAPIDS: Lähti 4. ulkoa kolmannelle jo 1500 ennen maalia. Väsyi
päätöspuolikkaan alussa. OK-
JOURNAL: Laukkasi 6. ulkoa 1100 ennen maalia.
OWER THE WIND: Seuraili 7. ulkoa minkä jaksoi. OK.
COCO MIXED: Ravasi 5. sisällä kaukana kärjestä. Nousi kolmannelle 600
ennen maalia, mutta pudotti pian sisälle ja eteni lopussa asiallisesti. OK
LIT MANE: Lähti 8. ulkoa kiriin 1100 ennen maalia. Tuli lopun aivan ulkoa
hyvin ja nousi neljänneksi. OK+